Mitäpä sitä itsestään kertoisi? Kuten jo etusivulla mainitsin, nimeni on Antti Laiti ja asun Tampereella. Elämäni ensimmäiset 20 vuotta asuin Seinäjoen itänaapurissa, nykyisin jo edesmenneessä kunnassa nimeltä Nurmo. Kun lukio Nurmossa ja varusmiespalvelus Niinisalon varuskunnassa olivat ohi, oli aika muuttaa Tampereen Hervantaan ja aloittaa opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa, joka vielä silloin tunnettiin teknillisen korkeakoulun nimellä. Hervannasta sain tarpeekseni parissa vuodessa ja muutin Tammelaan tyttöystäväni kanssa. Vuonna 2006 ostimme oman asunnon Kalevasta ja muutimme. Syyskuussa 2006 perheeseen liittyi Miro‐koira, rodultaan Pembroke Welsh Corgi. Huhtikuussa 2007 täytin 26 vuotta ja valmistuin sähkötekniikan diplomi-insinööriksi. Sähköstä en kyllä paljoakaan tiedä sillä opinnot painottuivat aika pitkälti IT-alan suuntaan.
Tietokonemaailma on kiinnostanut minua jo pienenä. Olin 7-vuotias, kun isä kiikutti perheeseemme Amiga-tietokoneen ihmeteltäväksi. Sen rinnalle ilmaantui myöhemmin vanha 386, joka oli jo silloin ajastaan jäljessä. Vuonna 1999 hankin ensimmäisen oman PC:ni kesätyörahoilla ja siitä asti olen ollut kyseisen tietokonearkkitehtuurin suurkäyttäjä. Tänä päivänä omistan kolme PC-arkkitehtuuria edustavaa tietokonetta, joista jokaisessa on Linux-käyttöjärjestelmä.
Miksikö käytän Linuxia? Se soveltuu parhaiten tarpeisiini; muunneltavuutta, skriptattavuutta ja ennenkaikkea säädettävää löytyy - ja mikä parhainta: se on ilmainen ja täysin vapaa. Päivitettävyyttäkin löytyy huomattavasti enemmän kuin monista muista käyttöjärjestelmistä. Muihinkin UNIX-tyyppisiin käyttöjärjestelmiin, esimerkiksi eri BSD-jakeluihin, olisi kiinnostusta tutustua mutta tällä hetkellä ei ole koneita (eikä aikaa) niitä varten. Ehkä sitten joskus™.
Tietokoneen ääressä tulee istuttua joskus liiankin usein, onneksi muitakin harrastuksia on. Musiikkia tulee kuunneltua paljon. Levyhyllyssäni on yli 300 albumia, suurin osa metallimusiikin helmiä vuosien varrelta. Suosikkini on ollut jo vuodesta 1995 brittilegenda Iron Maiden, jonka kaikki 20 albumia löytyvät hyllystä. Pidän itseäni myös hifiharrastajana. Olohuoneestamme löytyy täysverinen kotiteatterilaitteisto ja toisesta huoneesta hyvälaatuinen stereolaitteisto. Muista harrastuksista mainitsemisen arvoinen on sähly, jota tosin en pelaa missään joukkueessa - käymme pari kertaa viikossa kaveriporukalla huitomassa mailoilla palloa ja toisiamme.
Viime vuosina olen myös innostunut hyvistä oluista ja wiskeistä. Niiden makumaailmaan tutustumista voin suositella kaikille; jos joku väittää ettei tykkää oluesta, hän ei todennäköisesti vain ole löytänyt vielä itselleen sopivaa olutlajia ;-).
Silloin tällöin tulen myös ottaneeksi kolvin ja pätkän tinalankaa käteeni, jolloin lopputuloksena on jotain kovin epämääräistä, yleensä jokin yksinkertainen elektroninen sovellus.
Lisää kuvia galleriassani.
<skks> ei tarvi ignorea kun on @